MY DAY - VIDEO

7/30/2013

Muutamaan otteeseen toivottu my day -postaus on nyt täällä! Torstaiaamuna päätin, että nyt on sen aika ja kuvailut alkokin sillä sekunnilla. Video on päivän kulusta ehkä liiankin pelkistetty, mutta ainakin näätte mitä päivä sisälsi. Tää oli myös eka kerta kun edes väänsin ton kameran videotilaan, joten sallittakoon ne hieman amatöörimäiset kohdat :-D
Joskus, vaikkapa koulun alettua, voisin kuvailla teille uudestaan tän tyyppisen, hieman kattavemman videon, että näätte millaselta se oikee arki täällä näyttää (ja jos kuvaustaidotkin ois pikkasen parantuneet :-D). Miltä kuulostais? Laitelkaa ihmeessä kommenttia - sekä plussia että miinuksia, mielipiteet kun on aina enemmän kuin tervetulleita!

IHANA AAMU

7/23/2013

aamupala Tänä aamuna panostin varmaan ekaa kertaa koko lomalla aamupalaan niiden perus ruisleipien ja kaakaon sijaan, haha. Lemppariohjelma kera protskupannarien ja mansikkasmoothien. Aah, tällasia aamuja pitäs viettää useemminkin!

Eilen käytiin tyttöjen kanssa Porissa katsomassa leffa: Now you see me. Ite olin leffasta hieman ennakkoluuloinen, mä kun en normaalisti mistään jännäreistä tykkää, mutta kyseinen pätkä ylitti odotukset ihan täysin! Juoni oli kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava, mikä tietysti teki seuraamisesta entistä mielenkiintosempaa.
En oo hetkeen nähnyt sellasta leffaa, mikä olis oikeesti ollut hyvä, mutta tätä voin ehdottomasti suositella :-)

VIIMEAIKAISIA OSTOKSIA

7/19/2013

No nyt ois viimeinki luvassa niitä ostoksia niin Tallinnasta, Hyvinkäältä kuin eiliseltä Tampereenki reissulta. Vaikka on ollut monta mahdollisuutta ostoksien tekemiseen, niin edelleen vaatekaapista uupuu muutamia juttuja. Musta on muutenki tullut kamalan nirso aina ostoksilla ollessa, joko vaatteet ei nappaa tai sitte taidan vaan varjella rahojani... :-D
Nää ostokset oli ns. perustarpeita, minkä vuoks jo hetken mietinki jaksanko ollenkaan kuvailla, mutta menköön nyt kuitenkin! Myöskään hintoja en kaikista muistanu, mutta eipä se kai tässä olennaisinta olekaan.
peplum Topit New Yorker perus Neule 14,95€ New Yorker T-paita 10,95€ Only kesä Mekko n. 5€ BikBok Bikinien yläosa 7,90€ Cubus housut Shortsit 9,95€ Pull&Bear Treenihousut n. 30€ Stadium merkki Huppari Peak Performance Pikeepaita Tommy Hilfiger

Jos näistä ostoksista täytyis valita lemppari, ois se varmasti jokin ekoista tai vikoista. Perus peplumtoppeja oon ettinyt superkauan ja nyt omistankin niitä pari kappaletta, mutta myös laadukas huppari on ollut hakusessa ja kun Viron puolelta löytyi Peakin huppari hyvällä tarjouksella, oli mun tietysti pakko napata semmonen itelleni!
Tallinnassa ollessa lupasin, että jos en osta enempää kauppoihin kun olin kuluttanut jopa 25€ niin saan ostaa itelleni jonku laadukkaamman vaatteen ja niinhän siinä sitten kävi... Mulla oli mielessä joko Gantin tai Hilfigerin pikeepaita ja kun jälkimmäisessä liikkeessä oltiin oltu viitisen minuuttia, oli päätös jo tehty! Enkä vois olla tyytyväisempi, niin kiva toi on :-)

NYT SAA TOIVOA

7/13/2013

IMG_4534 IMG_4532 Vihdoista viimein on senkin aika, että te ihanat lukijat saatte kertoa postaustoiveitanne. Koskaan en oo niitä pyydellyt, mutta nytpä pyydän! Itelläni tulee ensimmäisenä mieleen esimerkiksi kuvapostaus, eli te kertoisitte mitä asioita haluaisitte mun kuvaavan ja mä kuvailisin niitä mahdollisuuksien mukaan. Mutta tää oli vaan mun ehdotus, teidän mielipiteet on niitä, jotka ratkasee! Eli sana on siis vapaa, kommenttiboksiin saa kertoa mitä tahansa postaustoiveita! :-)

Aamulla oon lähdössä kattomaan Itä-Länsi-otteluita Hyvinkäälle, missä meneekin koko viikonloppu. Oon superinnoissani, sillä ohjelmassa on muutakin kivaa tekemistä kuin pelkästään otteluiden katselemista ;-) Reissusta kuulette kuitenkin vielä myöhemmin, kun oon päässyt takaisin kotiin!

FIILIKSIÄ

7/11/2013

IMG_44032 Oon viettänyt koko päivän mummulassa, jossa majailen pari seuravaakin päivää. Tarkotuksena on viettää mummin kanssa aikaa ihan vaan kahdestaan, käydä kuvailemassa, syödä mummin herkkuruokaa ja sen sellaista. En oo koskaan ollut meidän perheessä se, joka lähtee innoissaan tänne "maalle", mutta niin ne asiat muuttuu ja tänään lähdinkin intopiukeena tännepäin! Täällä on kuitenkin niin ihana olla, kun ei tarvi miettiä mitään - edes ulkonäköään.

Mun kivat fiilikset kuitenkin katos siinä vaiheessa, kun kirjauduin bloggeriin ja luin tarkistusta odottavia kommentteja. Ymmärrän, että bloggaajana ei voi välttyä negatiivisilta kommenteilta, haukkumisilta tai ylipäätään kritiikiltä, mutta jossakin se raja kuitenkin menee. Mä en halua, että mun kommenttibokseista löytyy sellasia viestejä mistä ei löydy mitään hyvää ja mitkä mua henkilökohtaisesti loukkaa. Ja ei, mua ei loukkaa kommentit ("oot ruma, kauhee paita, ruma nenä") jotka koskee mua henkilönä, mutta se että esim. mun parisuhteesta tai poikaystävästä tullaan kirjottelemaan loukkaavasti, menee jo hieman yli. Mikä siinä on, että toisen ollessa onnellinen te negatiiviset anonyymit haluatte aina pilata sen? Parisuhde kun ei kuitenkaan tuu kärsimään anonyyminä kirjoitettujen kommenttien takia...
Tietysti rakentavaa kritiikkiä saa ja pitääkin antaa, mutta sellaset asiat jotka menee henkilökohtaisuuksiin ja loukkaa mua, voitaisiin jättää tämän blogin ulkopuolelle tai edes kommentoida omilla nimillä. En tiedä mitä mielihyvää siitä saa, että toista tullaan haukkumaan tms., mutta siinä vaiheessa kun kommenttia on lähettämässä, voisi miettiä kaksi kertaa onko se tarpeen! Toivottavasti ymmärsitte sanoman, jotta tällaisilta teksteiltä voitaisiin välttyä jatkossa! :-)

KAUPUNKILOMAILUA

7/05/2013

Tallinnasta kotiuduttiin eilen illalla ja nyt oiskin luvassa vähän pidempää postausta koko reissusta!
Perinteeksi muodostunut jokakesäinen Viron reissu toteutettiin siis myös tänä kesänä ja matka kohti Tallinnaa starttaskin aikasin tiistaiaamuna. Vaikka edeltävänä iltana teki melkein mieli jäädä vaan kotiin, ootin silti innolla tota muutaman päivän lomailua. Tiedossa oli muun muassa shoppailemista ja vanhan kaupungin kiertelemistä. vanatallinn IMG_3979 Ensimmäinen päivä kului lähestulkooon pelkästään Rottermannin ja Viru-keskuksen vaateliikkeitä kolutessa, ravintolaruokaa syödessä sekä pikaisella kierroksella vanhassa kaupungissa. Oon aina yhtä innoissani Tallinnaan pääsemisestä, vaikkei se vertoja vetelekkään kunnon ulkomaille! vanatallinn2 Keskiviikkona ostoksilta tultua päätettiin, että lähdetään ettimään vanhasta kaupungista joku kiva illallispaikka. Monen menun lueskelun jälkeen löydettiin hyvältä kuulostava ravintola, ja se olikin nappivalinta niin ruoan kuin henkilökunnankin puolesta! Oli muutenkin ihana syödä ulkosalla, kun aurinkokin jaksoi vielä paistaa. piknik IMG_4152 vanatallinn3 Illallistamisen jälkeen suunnattiin takas hotellille ja kaupan kautta lähdettiin taas takasin vanhaan kaupunkin. Aina kun joku on ehdottanut lähtöä vanhaan kaupunkiin, ilme on mulla ollu melko tympääntynyt mutta tällä kertaa lähdin mukaan ihan innolla. Se osa Tallinnaa on kuitenkin niin kaunis paikka, että siellä viihtyy loppujen lopuks erittäin hyvin. vanatallinn4 Tykkään nykyään hirveesti vaan vaikka kattella auringonlaskua, tie sitten mistä johtuu, mutta taas Tallinnassa ollessa huomasin kuinka tykkään siitä näkymästä, varsinkin jos maisema on tän kaltainen.

Reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut, eikä valittamisen aihetta löytynyt juuri mistään. Porukkakin oli tuttu, mikä teki matkasta entistä mukavamman! Ostoksista voisin tehdä erillistä postausta, jos teitä vaan kiinnostaa? :-)