RANDOM

2/09/2014

Heipsun ihanat! Päivät on kuluneet hirmusen nopeasti, ja huomasinkin että edellisestä postauksesta onkin jo kaks viikkoa. Koeviikko oli ja meni, ja uusi jakso näyttää ainakin vielä melko rennolta. Lähipäivillekin on tiedossa kaikkea kivaa, mainittakoon esimerkiksi vanhat, joihin on enää viisi(?!) päivää ja juhlintojen jälkeen alkaakin jo hiihtoloma!
No mutta, tällä kertaa ajattelin vaan lätkästä muutamat viimeaikaiset räpsyt sepustusten kera.
IMG_79032 Tilattiin reilu viikko sitten e.l.f:iltä meikkijuttuja, jotka saapu siis viidessä arkipäivässä. Ehdin jo pelätä pahinta, ettei nää saapuiskaan ennen vanhoja, koska mä tarvitsin kipeästi juurikin uusia siveltimiä sekä luomivärejä. Muutaman testailun jälkeen nää vaikuttaa ainakin hintaansa nähden riittävän hyviltä - ainakin tällaiselle amatöörille! IMG_80262 Oon monesti BikBokissa käydessä katsellut sekä harkinnut farkkujen ostamista, jotka näyttää ja tuntuu täydellisiltä, mutta vaikka oon vuosien päivät ostellut dr. denimejä, on yli viidenkympin hinta tuntunut suurelta. Viime viikonloppuna mä kuitenkin kävin tuumasta toimeen ja hankin nää pöksyt itelleni, enkä vois olla tyytyväisempi! IMG_8006 Käytiin eilen äitin kanssa Porissa aikeissa löytää loput jutut vanhoja varten. Mulla oli hirveä valinnanvaikeus niinkin vaikean asian kuin korujen ostamisen suhteen, mutta lopulta päädyin tosi yksinkertasiin, nätteihin helyihin. IMG_7929 Ennen suorastaan inhosin maitorahkan makua, mutta nykyään kun osaa yhdistää tietyt ainekset sen kanssa, niin se onkin ihan lempparia! En ois tätäkään uskonut sanovani, mutta se kieltämättä taltuttaa välillä makeanhimonkin ;-P IMG_79472 Pitkien etsiskelyiden jälkeen löysin Bubbleroomilta kivan mekon vanhojen jatkoille, ja peukut pystyssä ootin sen tuloa, koska tyhmänä tilasin vaan yhden koon, mutta onnekseni se kuitenkin osottautu sopivan kokoseksi. Kaikki tarvittavat jutskat on vihdoinkin kasassa prinsessapäivää varten eli nyt voi vaan rauhassa odottaa perjantaita, jänskää!

6 kommenttia:

  1. paljonko noi bikbokin farkut maksaa? :-)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin eräs joka odottelee omaa prinsessapäiväänsä, toivottavasti sulla on ihana päivä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enää pari päivää! Toivottavasti siis sullakin on :-P

      Poista
  3. minkälaiset jatkot teillä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan vuokrattu yks tila, joten sinne mennään vaan! :-)

      Poista