PERJANTAI MUN KANSSA

6/16/2014

Innostuin muutamissa blogeissa näkyneestä, yksityiskohtaisemmasta päivä mun kanssa -postauksesta ja kun joku teistä lukijoista sitä ehdotti, päätin tällaisen toteuttaa! Kurkistetaanpas siis mun melko täysinäiseen, mutta kivaan perjantaipäivään.

8.37 Iskä tulee herättelemään: "reilun tunnin päästä lähdetään". Kurkkaan kelloa ja päätän nukkua vielä hetken.

8.50 Herätyskello soittaa, avaan silmät ja otan kännykän käteen. Joka-aamuinen kännykän selaus, minkä jälkeen raahaudun vessaan. Katson peiliin ja totean, ettei myöhään valvominen ollut hyvä idea. Kylmää vettä naamaan ja kosteusvoiteen levitys.

9.03 Laitan kännykästä musiikkia ja alan meikkaamaan kaikessa rauhassa. Ripsiväriä laittaessa huomaan, kuinka ripset on tuuhentuneet, jee! Kasvojen jälkeen on hiusten vuoro - pelkkä suoristaminen saa jälleen kelvata.

IMG_0491

9.31 Hmm, mitäs sitä tänään laittais päällensä. Mustien farkkujen puuttuessa tuntuu silloin tällöin olevan hankalaa valita asuja, niin kuin tälläkin kertaa. Päälle valikoituu kuitenkin valkoiset farkut sekä farkkupaita, aina varma valinta!

9.46 Vihdoin ready ja nyt aamupalaa nassuun! Kauheesti ei näytä valikoimaa olevan, joten päädyn kahteen ruisleipään sekä nektariiniin.

10.11 Otan tarpeelliset jutut mukaan ja istahdan auton rattiin. Matka kohti Tamperetta alkaa.

11.32 Melkein perillä, iskän täytyy ensin käydä Lielahden expertillä - se on taas innostunut jostain uudesta jutusta...

11.43 Jahas, ja nyt pitääkin ajaa kaupungin toiselle puolen viemään iskän pyörää huoltoon. Selkääkin taas särkee, niiiin kivaa.

12.21 Noniin, päästiinpäs vihdoin tänne keskustaankin. Päätän kiertää BikBokin alet ja parit muut kaupat, aikaa ei hirveästi ole joten katselen vähän sieltä sun täältä.

IMG_0265  
12.58 Bongaan pop up -myymälän, jossa on kaikki -50%. Ilmotan iskälle, että hetki vielä ja alan penkomaan vaatteita läpi. Käteen tarttui vaikka ja mitä, mutta mitään ei lähtenyt mukaan. Toisaalta, en kauheasti jaksanut kokeillakaan kun sovituskopeissa ei ollut peilejä(?!).

13.11 Kädessä roikkuu yksi Ginan pussukka, joka sisältää yhden ainokaisen topin. Ainakin tulee kovaan käyttöön! Nyt mennään pitkästä aikaa mummin ja vaarin luo.

14.01 Sepäs oli pikainen moikkaus. Seuraavaks suunnataan Ideaparkiin ja suoraa päätä ravintolaan syömään, mahat nimittäin kurnii jo kovaan ääneen.

14.29 Pancho Villaan päästyämme saadaan kuulla, että ruoissa menee noin puoli tuntia. Great... No, siitä huolimatta tilataan ruoat ja hyväähän kannattaa odottaa?

14.55 "Juustoburger?" Tähän kiitos! Ruoka menee nopsasti alas, mutta oli varmasti elämäni paras makuelämys, nam. Nyt on maha täynnä ja voi lähteä taas kauppoja kiertelemään. Aika on jälleen tiukilla, mutta päätän pyörähtää parissa tietyssä liikkeessä.

15.37 Mangossa on kesäalet alkaneet, pakkohan sielä on käydä katsomassa. Ei olis ehkä kannattanut, ihania ja jollain ihmeen kaupalla sopivan kokosia vaatteita oli vaikka kuinka. Sovituskopissa menee tovi jos toinenkin, enkä millään pysty päättämään mitä kiikutan kassalle. Jostakin se pihyys kuitenkin taas tarttu muhun, ja kotiin lähti vain neule ja kauan kaivattu lompakko.

IMG_0466  
16.24 Oishan tää pitänyt arvata, pääkipu alkaa eikä yhtäkään lääkettä löydy. Kaiken lisäks pyörän hakeminen huollosta kestää kestämistään, ja kotimatka vaan venyy. Taidan ottaa tirsat, josko päänsärky katoais sillä välin.

16.46 Herään auton starttaamiseen, jes nyt lähdetään! Särky ei kyllä lähtenyt mihkään, mutta ehkä mä kestän kotiin asti, eihän tästä mee kuin puolisentoista tuntia..

17.30 Poiketaan nopsasti kaupassa, molemmat kun kaipaa kipeesti juomista.

18.16 Saavutaan viimeinkin kotipihaan. Äkkiä Tuomakselle viestiä, että kotona ollaan, päänsärkytabletti kurkusta alas ja suihkuun virkistäytymään. 

19.20 Odotan Tuomaksen tuloa, ihanaa nähdä taas viikon jälkeen! Pohditaan mitä tehtäis, mutta päädytäänkin vaan hengailuun. No, se kyllä passaa mainiosti tällaisen päivän jälkeen.

21.32 Kotona ei oo mitään ruokaa, ja molemmat on nälissään. Iskä ehdottaa ruoan hakemista, mutta vastasin että tänään on syöty jo kerran ulkona. Lopulta se taitaa kuitenkin olla ainoa vaihtoehto ja lähdetään valkkaamaan sopivaa paikkaa.

21.45 "Kaks kanasalaattia mukaan". Mennään kotiin syömään ja totean, että toisen paikan salaatti ois ollut parempaa. Onhan tää silti parempi kun ei mitään ja maha tulee täyteen.

22.43 Tuomas lähtee moikkaamaan kavereita ja mä alan tekemään omia juttuja. Pakkaan seuraavan päivän tavaroita - pesiskamoja nimittäin. Pesiksen lopetettua en katunut päätöstä hetkeäkään, mutta pelikauden alettua alkoi mua kummasti taas kiinnostamaan ja ensimmäinen peli olikin edessä lauantaina, jäiks!

IMG_9885  
22.47 Tekstaan Annille pelireissuun liittyvistä jutuista. Kokeilen pelipukua ensimmäistä kertaa vajaan vuoden jälkeen, ihanaa mutta outoa!

23.04 Käyn pesemässä hiukset, minkä jälkeen on naamanpuhdistuksen sekä hampaiden pesun aika!

23.26 Pakko föönata vähän hiuksia ja laittaa ne yöksi letille, ettei aamulla peilistä katsoisi pörrötukkainen peikko.

23.43 Huh, nyt voi mennä peiton alle ja rauhottua kunnolla. Selaan sovellukset rutiininomaisesti läpi ja katson hetken ohjelmaa, samalla kun odottelen Tuomasta viekkuun.

0.27 Sieltähän se rakas tuli, vihdoinkin! Jutellaan vielä hetken verran, kunnes on pakko laittaa silmät kiinni jotta aamulla jaksaa taas herätä aikaisin.

6 kommenttia:

  1. Kiva ku säki teit tällasen postauksen, joka on myös hyvin kirjotettu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, jos sielä tykätään :-)

      Poista
  2. ihanaa kun sulta tullu uus postaus ! näitä on kiva lukee :-)

    VastaaPoista
  3. Tää oli hyvä idea Mydayn toteuttamiseen, pitäis varmaan itsekin tehdä! :) mun videonmuokkaustaidot kun on niin olemattomat, niin tällä vois saada ihan kiinnostavan postauksen kasaan...

    VastaaPoista