BYE BYE SUMMER, WELCOME AUTUMN

8/17/2014

Viime päivityksestä on kulunut taas tovi, ja mikä ärsyttävintä, se ei johdu niinkään meikäläisestä. Rikkinäisen koneen kanssa on paha raapustella yhtään mitään, ja isoveljen muuttaessa kotoa pois lähti mun oikeastaan ainoo pelastus (lue: tietokone) hänen mukanaan. Ja no, voitte myös kuvitella kuinka hermoja raastavaa on tehdä muiden koneilla juttuja kun on kuitenkin tottunut siihen omaan koneeseen. No mutta, se niistä jaaritteluista, sille kun ei nyt valitettavasti mahda mitään..

Reilu viikko sitten starttasivat koulut, ja sehän tarkoitti mun kohdalla abivuoden alkamista. Niin ihanaa ja niin kamalaa samaan aikaan, etten oikein tiedä mitä ajatella. Mullahan ei ole vielä syksyllä kirjotuksia, mutta tällaiselle stressikirpulle pelkästään ens kevään ajattelu aiheuttaa kynsien pureskelua ja päänvaivaa :-D No, ehkä pitäis vaan yrittää keskittyä tähän hetkeen ja ajatella niitä asioita vasta sitten lähempänä.. Tästä puheen ollen, voisin jossain vaiheessa raapustaa jonkinlaista postausta pinnalla olevista asioista, lähinnä siis jakaa ajatuksia tulevasta.

kesä

Mä en olis vielä millään malttanut luopua lämpimistä ilmoista, kesävaatteista, tuoreista marjoista tai yleensäkään mistään mikä kesään kuuluu. Uskalsin jopa hetken uskoa ennusteita sen suhteen, että elokuullekin riittäis rutkasti lämpöä, mutta nääh. Pakko kai se on myönnettävä, että lujaa ollaan syksyyn päin menossa - allekirjoittanut joutui nimittäin yhtenä iltana laittamaan tuulitakin päälle lenkille lähtiessä..

No, millanen mun kesä sitten olikaan? Jos täytyis valita yks ainokainen sana, olis se onnistunut. Tuli reissattua niin kotosuomessa kuin pari kertaa Tallinnassakin, hengattua meikittömällä naamalla ja luonnollisilla hiuksilla, käytyä parin vuoden jälkeen Yyterissä, nautittua "inttileskeyden" loppumisesta, otettua rusketusta pintaan, pelattua pesistä, vietettyä aikaa rakkaimpien kanssa, syötyä maha kipeäski tuoreista marjoista, tehtyä extempore-juttuja, vietettyä sukujuhlia, käytyä yöuinneilla ja vaikka mitä muuta. Kaiken kaikkiaan ihana ja rentouttava kesä takana! Miltä teidän kesät näytti ja millaiset fiilikset teillä on syksyn tulosta? Entä kuinka monella teistä lukijoista alkoi myös abivuosi? :-)

LINKITÄ BLOGISI TOP 4

8/05/2014

Noniin, vihdoinkin mä sain hoidettua urakan loppuun ja valittua kärkinelikon kaikkien linkattujen blogien joukosta. Lukulistalle tupsahti monta uuttakin blogia, joten tavoite saatiin täytettyä, jes!

Aihepiireiltään nää neljä blogia (yhtä lukuunottamatta) on melko samantyylisiä eli lifestylepainotteisia, koska sellaiset vaan tuppaa iskemään muhun parhaiten. Kuitenkin mulla oli muutama tietty kriteeri top nelosta valittaessa; miellyttävä ulkoasu, laadukkaat kuvat, sopiva postaustahti, sujuva kirjoitustyyli ja tietysti positiivisuus!

MIUKUNEN

Miian blogi on uusi tulokas blogirintamalla, ja senpä vuoksi se oli myös mulle ihan uusi tuttavuus. Blogin ulkoasu kiinnitti heti mun huomion, yksinkertainen mutta kuitenkin muista erottuva! Postaukset on mielenkiintosia ja valokuvat ihanan valoisia. Ja hei, tällä tytöllä on kaiken lisäks kiva tyyli! Blogiin pääset tästä.

Untitled 6

Janinan blogia oon lukenut jo pidemmän aikaa ja tää on kyllä yks lemppareista! Tykkään ihan hirveesti blogin kuvista ja teksteistä ja no, oikeastaan kaikesta mitä tää blogi sisältää! Pakko myös sanoa, että ykskään postaus ei oo kyllä tuottanut pettymystä :-) Blogiin pääset tästä.

NEWLIFE

Myös Jennin blogia seuraillut jo ties kuinka kauan, ja mun mielestä se vaan paranee paranemistaan. Blogi on kokonaisuudessaan jotenkin tosi energinen ja pirteä, ja laadukkaat kuvat tuo tietysti paljon plussaa! Jennin koirakin on vallottanu mun sydämen ihan täysin! :-D Blogiin pääset tästä.

MIELIK

Liisin valokuvausblogi on ihan mieletön! Tän 19-vuotiaan luovan tytön taidot niin valokuvaamisen kuin kuvien muokkaamisenkin suhteen on ihan huikeet. Blogi on täynnä uskomattomia kuvia, eikä niitä vaan voi olla ihastelematta! Huh, oon vieläkin ihan häkeltynyt. Blogiin pääset tästä.

Näiden neljän lisäks haluan linkata vielä pari blogia, jotka mun mielestä ansaitsee maininnat!


Kiitos kaikille bloginsa linkittäneille! :-)