15 FAKTAA MUSTA

8/26/2015

Mä oon joskus toteuttanut tällaisen faktapostauksen ja nyt oliskin vuorossa uutta versiota, kun sitä oltiin myös pyydelty. Musta on tosi hauska lukea näitä muiden blogeista ja huomata samaistumista joissakin asioissa. Kertokaahan siis ihmeessä, jos jokin kohta kolahtaa teissä!

1. Jos alan katsomaan illalla leffaa, mä nukahdan lähes poikkeuksetta aina kesken katsomisen. Mutta kun alan katsomaan sarjaa, jaksot vaan pyörii ja voin havahtua katsomaan kelloa siinä kahden kolmen aikaan...?

2. Oon riippuvainen Coca-Cola Zerosta, enkä vaan pysty olemaan edes arkipäivinä ilman sitä.

3. Mä kuuntelin ennen aina musiikkia, kun olin koneella, mutta nykyään mä kuuntelen musiikkia oikeesti tosi harvoin. Oikeestaan vain silloin, kun oon kuullut jonkun tosi hyvän biisin ja soitan sitä repeatilla haha.

IMG_24734. Nautin olla yksinäni, kun se on mun mielestä jotenkin terapeuttista.

5. Huomaan hirvittävän usein karkin syönnin jälkeen, että eihän mun edes tehnyt mieli näitä. Syön karkkia siis lähinnä vaan, koska se nyt vaan on kivaa.

6. Oon tosi saamaton ihminen. Jos vaikka iskä tai äippä pyytää tekemään jotain, en tee sitä heti ja myöhemmin muistankin sen vasta sitten, kun he itse tekevät multa pyytämäänsä asiaa. Tai vaikkapa se, kun mun piti jo tammikuussa viedä kone huoltoon, enkä oo edelleenkään saanut aikaseksi. Tai kun parturiaika piti varata jo kuukausi sitten, enkä vieläkään oo varannut...

7. Mä oon myös melkoinen mattimyöhänen ja oon aina viimesenä paikalla. Musta on tullut meidän joukkueessakin jo yleinen vitsi ja kerran valkkukin vähän leikki mun kustannuksella, kun sanoi mulle lähtöajaksi 15 minuuttia ennen oikeaa aikaa. Olinpahan kerrankin ensimmäisenä paikalla ;-D

IMG_25138. Oon maistanut ehkä kolme kertaa elämässäni kahvia ja oon vaan sitä mieltä, että en tuu ikinä oppimaan sen juomista. Sama pätee viinin suhteen.

9. En katso enää ollenkaan telkkua salkkareita lukuunottamatta, vaan oon siirtynyt vallan Netflixiin.

10. Oon hirveen kiinnostunut terveellisestä ravinnosta, mutta sillon kun alan noudattamaan tietynlaista ruokavaliota, pysyn siinä maksimissaan kolme tai neljä viikkoa, minkä jälkeen oon taas vanhoilla (huonoilla) raiteilla.

11. Mun tekis aivan älyttömästi mieli lähteä vaikka parikskin kuukaudeks nyt välivuotena johonkin ulkomaille, mutta oon niin ujo ja tutuista asioista riippuvainen, että en ainakaan yksin uskaltais lähteä.

IMG_2514

12. Inhoon maksaa käteisellä, kun sillä tavalla raha tuntuu konkreettisemmin katoavan, mutta inhoon myös katsoa pankkitilin saldoa, kun huomaan sieltä hävinneen rahaa.

13. Mua alkaa ihan hirveesti itkettämään, jos luen surullisen uutisen, mutta myös silloin, jos luen vaikka jonkun ihmisen onnistumistarinan vaikkapa vaan laihdutuksesta tms.

14. Jos suihkautan vahingossa liikaa hajuvettä, niin mä suorastaan häpeän olla ihmisten seurassa. Ja kaiken lisäksi mulle tulee aivan tajuton päänsärky.

15. En tykkää yhtään vaniljajäätelöstä, -pehmiksestä tai -pirtelöstä, mutta esimerkiksi vaniljakastike on kyllä lempparia.

2 kommenttia:

  1. Hauskoja faktoja ja upeita kuvia :)

    http://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. täällä ilmottautuu toinen zero friikki heh:D inhoon myös maksaa käteisellä ja oon AINA myöhässä kaikkialta..

    sulla on ihana blogi ja sun postaukset on aina niin kivoja ja kuvat hienoja ja laadukkaita ja huippua että oot nyt myös alkanut edes vähän enemmän tekemään postauksia, niistä tulee aina hyvälle tuulelle:) jatka samaan malliin!!

    VastaaPoista