MATERIALISMIONNELLISUUS

8/03/2015

Mun oli tarkotus esitellä näitä viimeaikaisia ostoksia videon parissa, mutta en oo antanut ajatustakaan sille, että opettelisin iMovien käyttöä, joten perinteisellä tyylillä mennään. Oon tehnyt tän kesän aikana mielestäni onnistuneita löytöjä, eikä oikeestaan yhtäkään hutiostosta oo vielä tullut.
  IMG_8662

Heti Tallinnan River Islandiin sisäänastuessa törmäsin tähän iiihanaan pikkulaukkuun, joka lähti epäröimättä matkaan. Mulla olikin ollut ostoslistalla musta pikkulaukku, ja vaikka tää ei ihan sellainen oo mitä olin ajatellut, niin tykkään tästä kyllä kovasti. Hintaakin tällä oli vaan vähän päälle 20 euroa!

takki

Uusi nahkatakki oli ollut jo pienen ikuisuuden etsinnässä, kunnes vihdoin Pull & Bearin valikoimassa oli täydellinen yksilö. Onnistuin tosin tekemään aluksi emämunauksen, kun sovitin kyseistä takkia S koossa ja vaikka se näytti ihan pirun hyvältä, yritin (tuloksetta) etsiä parempaa. Seuraavana päivänä kaikki S koot oli tietysti loppuneet ja jouduinkin sitten ottamaan kokoa isomman, joka ei tietenkään miellyttänyt enää samalla tavalla silmää, mutta taitava mummi ratkaisi asian hihojen kavennuksella!

topit

BikBokin alerekistä bongasin valkosen paidan vaan 7,95 eurolla. Tää on malliltaan jotenkin tosi kiva ja nyt harmittaa, etten napannut näitä enempää mukaani. Punainen, avoselkäinen toppi taas on henkkamaukasta, kun Itä-Länsi reissulla oli pakko löytää illan rientoihin joku kiva paita.

mekot

H&M:n keltaisen kellohelmaisen mekon löysin Facebookin kirpputorilta käyttämättömänä ja vain 15 eurolla, kun alkuperäinen hinta oli 40 euron tienoilla! Musta playsuit taas on Mangon verkkokaupasta tilattu enkä vois kyllä ilosempi olla tästä löydöksestä - niin yksinkertainen, mutta nätti!

IMG_8742

Tallinnan Reservedistä kotiutin etsimäni rennot mutta siistit shortsit.

jakut

Ihastuin tähän valkoseen jakkuun joskus Mangossa käydessäni, mutta jätin sen vielä kauppaan hinnan ollessa inan liian korkea silloiseen budjettiini. Kuitenkin hyvä niin, sillä myöhemmin tää oli alennuksessa vaan 30 euroa(!!!) ja mäpä nappasin saman tien omani mukaan. Myös punaseen jakkuun ihastuin palavasti Tallinnan Zarassa. Värivaihtoehtoja oli tän punasen lisäksi keltainen, musta ja valkoinen, ja vaikka kuinka teki mieli mennä turvallisilla vesillä ja valita musta, niin päädyin rohkeana punaseen.

IMG_8712

Mulla oli suunnitelmana tän kesän aikana ostella vähän naisellisempia vaatteita. Ostoslistalla oli siis muun muassa mekkoja sekä "suoria" housuja, ja housuja onkin tullut osteltua jo parit kappaleet. Mustat on BikBokista - tosi mukavat päällä ja suurena plussana myös normaalia korkeampi vyötärö. Vaaleat yksilöt taasen on Stockmannin Mangon osastolta täysin randomilla ja vielä alennuksesta bongatut.

crop

Valkoinen croptop on Zaran löydös ja raidallinen River Islandilta ostettu.

IMG_8703

Jo viime kesänä etsin tällaisia koristeellisia sandaaleja tuloksetta, mutta vihdoin Tallinnan reissulla löysin varsin ihanan näköiset ja vaan parilla kympillä.

urheilu

Parit urheiluvaatteetkin on löytäneet tiensä vaatekaappiin. Mustan Niken topin sain vaihtokaupassa Facebookin kirppiksellä ja urheilurintsikat on XXL:stä peräisin.

IMG_8677

Nina Riccin Nina -hajuvesi on vanhemmilta tuliaiseksi saatu. Tää tuoksu oli aikoinaan mun suosikki, mutta jostain syystä se jäi kokonaan unholaan ja huh, miten hyvältä se taas tuoksuukaan pitkän ajan jälkeen!

Siinäpä nyt suurin osa ostoksista! Mulla oli heinäkuun ajan melko tiukka shoppailulakko ja yritän nyt tosissani olla myös tän kuluvan kuukauden ostelematta sen enempää uusia vaatteita, niin sitten saakin hyvillä mielin hankkia syysvaatteita. Hyrrr miettiikää nyt, ens kuu on jo syyskuu...

No mutta, sitten siihen perinteiseen kysymykseen: löysittekö te lemppareita tai jotain, mitä voisitte omaankin vaatekaappiinne ottaa? Mun lemppari on ehdottomasti toi nahkatakki - ihan senkin takia, että sitä tulee kuitenkin käytettyä harva se päivä.

5 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia, varsinkin toi River Islandin raitatoppi! Mä oon huomenna menossa Tallinnaan, toivottavasti niitä ois vielä siellä..! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mustakin kyllä kiva! Toivotaan, siellä oli ton raidallisen lisäks monia muitakin värejä :-P

      Poista
  2. Voi, ihania ostoksia! Varsinkin toi River Islandin pikkulaukku on ihan täydellinen, mulla on myös toi ja koko laukku on niin täyttä rakkautta! :>

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sielläkin tykätään! Se on kyllä varsin ihana, mahtuu sopivasti tavaraakin :-)

      Poista
  3. Toi laukku on kyl aika kätevä! Itellä sama malli eri värisenä. Sinne mahtuu yllättävän paljon tavaraa tai sit mä vaan kannan normaalia vähemmän tavaraa mukana :D Muutenkin oot tehny tosi paljon kivoja löytöjä! Ja tässä hetken selailtua sun blogia, tää on tosi kivan olonen :)

    VastaaPoista