MITÄ MULLE KUULUU

12/23/2016

Mulle on viime aikoina ollut jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeeta tulla kirjoittelemaan teille. Tekstiä varten on kyllä riittänyt ajatuksia vaikka millä mitalla, mut niiden ajatusten laittaminen sanoiksi on tuntunut jostain syystä tosi hankalalta, mikä on mut tuntien harvinaista, koska mä rakastan kirjoittamista ja tunteiden purkamista. Edellisestä postauksesta on vierähtänyt lähes kuukauden verran, ja sieltä päin onkin tullut pariin otteeseen kyselyitä mistä kiikastaa. Tarkotuksella oon jättänyt vastaamatta, juurikin samasta syystä, etten oo saanut järkevää tekstiä aikaiseksi.

No, mistä sitten kiikastaa? Yhtään mitään kaunistelematta, mun syksy - tai pari viimeistä kuukautta on olleet tosi raskaita. Mä en oo voinut henkisesti hyvin ja se on heijastunut oikeastaan kaikkeen mitä oon tehnyt. En oo ollut oma itteni, oon laiminlyönyt henkisen hyvinvoinnin lisäksi fyysistä puolta ja yleisesti motivaatio on ollut täysin hukassa.

Mä oon ihmisenä samaan aikaan tosi vahva ja tosi herkkä. Joskus haluan selviytyä kaikesta yksin ja taas toisena hetkenä kaipaan tukea jatkuvasti. Tällä kertaa mä halusin selviytyä yksin. Mä en halunnut tai oikeastaan kehdannut kertoa kellekään mun todellisia tuntemuksia, koska ajattelin ettei mulla oo oikeutta tuntea niin. Että mun pitäis olla vahva ja koska kaikki on yleisesti ottaen hyvin, mä en voi voida henkisesti huonosti.

Se, mikä on ollut pahinta ja kasvattanut entisestään sitä huonoa fiilistä, on se etten löytänyt ulospääsyä siitä tilanteesta. En vieläkään oo pystynyt antamaan selitystä sille, minkä takia oon ollut niin huonona ja mistä kaikki on saanut alkunsa. Yhtäkkiä mä makasinkin kaikki päivät, enkä nähnyt valoa tunnelin päässä - se oli aika pelottavaa.

Omien ongelmien lisäksi meidän perhe on joutunut kokemaan pienen ajan sisällä käsittämättömän paljon surua. Viikon sisään saatiin kuulla aivan liikaa suru-uutisia, kun sekä mummi että isomummi nukkuivat pois. Mun suurin ja ainoa pelkoni on se, että läheisille tapahtuu jotain tai menetän heidät. Ja kun suurin pelko käy toteen useampaan otteeseen, niin kyllä vahvinkin heikentyy. Erityisesti mummin poisnukkuminen otti tosi koville, koska mä en ollut ehtinyt edes tottua siihen ajatukseen, että loppu olisi lähellä. Kaikki tapahtui niin nopeesti ja halusin viimeiseen asti uskoa, että mummi pääsee vielä hyvinvoivana omaan kotiinsa. Ja kun eräänä päivänä sairaalassa vieraillessa heräsin todellisuuteen, olin rikkinäisempi kuin koskaan.

Mulle hautajaiset oli ne pahimmat romahdushetket. Samaan aikaan pelkäsin ja odotin niitä, koska tiesin, että ne tulee olemaan mulle älyttömän kova paikka mutta myös helpotus. Ja niin ne olikin, niiden jälkeen on alkanut päivä kerrallaan helpottamaan enemmän ja enemmän.

Kaikista hassuinta tässä on se, että mulla oli kaikki ihan oikeesti hyvin. Mulla oli vihdoin työpaikka sekä koulupaikka, aina niin ihanat läheiset ympärillä ja olin just muuttanut omaan asuntoon, mutta silti samaan aikaan olin vaan niin poikki. Jollain tapaa haluan uskoa, että mun henkinen puoli romahti just siks - koska mun elämä oli ottanut täyskäännöksen siihen verrattuna mitä se oli reippaan puoli vuotta ollut. Ehkä se loppujen lopuks olikin liikaa mun pääkopalle, tai sit kaikkeen on joku ihan muu selitys. Mä en tiedä, mutta sen mä tiedän, että vihdoin mä alan olemaan taas oma itteni.

Nyt tiedän myös sen, että aina ei tarvitse olla vahva. Huonompia aikoja tulee, mut se sisäinen vahvuus pyrkii keinolla millä hyvänsä esiin aina lopulta ja jonain päivänä elämä näyttää taas kirkkaammalta. On täysin okei voida huonosti, vaikka asiat oliskin hyvin.

Mä en suunnitellut yhtään etukäteen mitä mä kirjottaisin, vaan päätin antaa sormien vaan näpytellä - olkoon kuinka sekavaa tekstiä tahansa. Mulla alkoi tänään peräti viiden päivän vapaat töistä ja mä oon huomenna koittavasta joulustakin erityisen innoissani. Oon kokenut joulun aina vuoden ihanimmaks ajaks ja jotenkin tänä vuonna se on saanut taas ihan uuden merkityksen kaikkien vaikeuksien jälkeen. Mä aion nauttia täysinrinnoin mun rakkaiden läheisyydestä, syödä läjäpäin jouluruoan lisäksi suklaata, katsoa joululeffoja ja pelailla perinteisesti lautapelejä ja ennen kaikkea, keskittyä rentoutumiseen!

Haluan vielä loppuun toivottaa jokaiselle aivan ihanaa joulua, nauttikaahan! 

4 kommenttia:

  1. Ihan ensimmäisenä osanotot suruun <3 Mä oon tällainen hiljainen lukija ja harvoin kommentoin mihinkään, mut tästä tekstistä tuli sellanen olo et pakko sanoa jotain. Samaistuin jotenki tosi hyvin tähän tekstiin. Mä tiiän miltä tuntuu, kun sellanen romahdus tulee ihan yhtäkkiä, vaikka asiat oliskin oikeesti tosi hyvin. Mut joskus se romahdus johtuu just siitä, että tulee niin paljon kaikkea uutta kerralla ja tapahtuu iso muutos elämässä. Se on ihan okei voida välillä huonommin ja musta toi on tosi rohkeeta, että kirjotat vaikeemmistakin asioista blogiin. Muista rentoutua nyt kunnolla ja tsemppiä sulle ens vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vois olla enempää samaa mieltä sun kanssa! Mä oon alkanut myös uskomaan siihen, et koko se uus tilanne veti mut lopulta pohjalle niin hölmöltä kun se voikin kuulostaa.

      Kiitos, niin osanotoista, tsempeistä kuin ylipäätään kommentista <3 Ihanaa uutta vuotta sullekin!

      Poista
  2. Osanottoni mummisi ja isomummisi puolesta:'(<3 Varmasti rankkaa kuin lyhyen ajan sisällä nuin paljon surun hetkiä. On hyvä päästää se suru pois sisältä ettei jää kaihertamaan. Toivottavasti sulla oli kuitenki kiva joulu ja sait rentoutua oikein kunnolla. Ihanaa uuden vuoden alkua sulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina <3 Kyllä sitä on välillä mietiskellyt, minkä takia yhdelle tapahtuu niin paljon samaan aikaan, mut askel kerrallaan eteenpäin! Taas tuli juurikin joulunakin huomattua, kuinka läheisten läsnäolo helpottaa omaa oloa :-)

      Ihanaa uutta vuotta sinnekin! <3

      Poista